takaisin



Vitsit

Ufot

Miksi ufohavaintoja tehdään maailmassa suhteellisesti eniten Pohjanmaalla ja Teksasissa?
- Siksi että siellä kuljetaan aina nokka pystyssä.

Mikä on vihreä ja kiitää avaruudessa?
- Mädäntynyt ufo.

Miten kävi kahden lentävän lautasen kilpailussa?
- Molemmat diskattiin.

Mitä musiikkiliikkeeseen eksynyt marsilainen sanoi flyygelille?
- Lopeta tuo idioottimainen hymy!

Mitä tapahtui kun humanoidi kuoli lentävän lautasen pudotessa?
- Häntä jäi kaipaamaan vihreä leski.

Mitä ufomies sanoi bensapumpulle?
- Ota tuo sormi pois korvasta ja kuuntele minua.

Avaruusolio kertoo psykiatrille:
- Minä olen kuin joulupukki, kukaan ei usko minuun!

Ensimmäiset marsilaiset laskeutuivat maahan. Alkoi vilkas kansojen välinen tapojen ja kulttuurin tutkimus. Lopulta tultiin siihen vaiheeseen, jossa alettiin selvitellä seksiasioita, eli miten kukin kansa saa lapsia. Marsilaiset näyttivät ensin, miten asia tapahtuu. Miesmarsilainen meni koneen eteen, näppäili koodin, otti taskustaan avaimen, pisti sen koneessa olevaan avaimenreikään ja väänsi sitä. Sitten marsilaisnainen teki saman. Koneen valot alkoivat välkkyä, rattaat pyöriä, liukuhihna kulkea ja sähkökipinät räiskyä. Viiden minuutin kuluttua koneesta työntyi taso, jolla oli pieni itkevä marsilaislapsi. Sitten tuli maan asukkaiden vuoro selittää. Punastellen delegaation johtaja vei marsilaiset katsomaan, miten delegaatioon kuuluva aviopari rakasteli sängyssä ja selitti, että sitten yhdeksän kuukauden päästä syntyy uusi ihminen. Marsilaiset alkoivat selityksen jälkeen nauraa oikein sydämellisesti. Kun maan delegaation johtaja kysyi syytä tähän yllättävään iloon, marsilaiset selittivät:
- Meistä se oli niin hassua. Me näet teemme autoja juuri tuolla tavalla.

Eräs Nasan satelliitti lakkasi toimimasta. Sitä ei löydetty avaruudesta edes tutkalla. Satelliitin kohtalo oli täysi mysteeri, kunnes posti toi Nasan pääjohtajalle kirjeen, johon oli lehdestä leikatuin kirjaimin kirjoitettu seuraava viesti:
- mEillä on TeiDän saTELLiitti. JOS TAHdotte sEN taKAisin läHETTÄkää 20 MDR marSIN RAHAssa KUUn takaPUOleLLe Moskovan kraaTEriin. ei TEMppuja tai ETTE nÄÄ sITÄ enää kOSkaan.

Lentäviin lautasiin uskovat miehet ovat yleensä naimisissa.

Lentävä lautanen haaksirikkoutui Saharan autiomaahan. Sen ainoa matkustaja löydettiin myöhemmin kuolemaisillaan raahautumassa kohti keidasta, mutisten:
- Ammoniakkia, ammoniakkia...

Maisteri Jussilan ja hänen ihastuttavan vaimonsa rivitalon pihalle laskeutui kerran lentävä lautanen. Koska Jussilat olivat ennakkoluuloton pariskunta, he päättivät tehdä lähempää tuttavuutta outojen muukalaisten kanssa. Ufosta astui alas kaksi humanoidia, mies- ja naispuolinen, jotka muitta mutkitta ehdottivat parinvaihtoa yhdeksi yöksi, jotta voisivat näin paremmin tutustua maan olioiden tapoihin.
- Mikä ettei, sanoi maisteri Jussila, ja niin molemmat parit poistuivat tahoilleen.
Rouva Jussila vei marsilaismiehen makuuhuoneeseen, ja he ryhtyivät riisuutumaan. Rouvan pettymykseksi muukalaisen pippeli oli vain pikkulapsen pikkurillin kokoinen. Mutta kas kummaa, kun humanoidi väänsi vasemmasta korvastaan, pippeli piteni yli 20 cm, ja kun hän väänsi oikeasta korvastaan, pippeli paksuni huomattavasti. Aamulla muukalaisten lähdettyä maisteri Jussila kysyi hieman apeana vaimoltaan, kuinka yö oli sujunut.
- Ai että meillä oli ihana yö! vaimo vastasi. Entäs teillä?
- No siinä nyt ei ole paljon kertomista. Sen jälkeen, kun olimme molemmat riisuutuneet alastomiksi, alkoi marsilaisnainen väännellä minun korviani ja jatkoi sitä läpi yön.

Marsilainen laskeutui bensa-asemalle, jossa hän puhutteli bensapumppua:
- Viekää minut johtajanne luo.
Bensapumppu oli vaiti, vaikka marsilainen toisti pyyntönsä useaan kertaan. Viimein marsilainen hikeentyi, veti aseensa ja karjui:
- Vie minut johtajanne luo tai minä ammun!
Kun bensapumppu ei vieläkään reagoinut, marsilainen painoi liipaisinta. Sädease leimahti ja sen leimahdusta seurasi vielä suurempi leimaus, kun bensapumppu räjähti. Myöhemmin marsilaisten pelastuspartio poimi talteen epäonnisen tiedustelijan. Kun hänen vammojaan paikkailtiin, aluksen lääkäri totesi:
- Kuule Mp3&x, olisi kannattanut miettiä kahdesti, ennen kuin rupesit isottelemaan kaverille, joka pystyy kietomaan kalunsa kaksi kertaa päänsä ympärille.

- Oletko nähnyt lentäviä lautasia?
- En enää avioeron jälkeen.

Ufo laskeutui Maahan erään bensa-aseman pihaan. Avaruusolio astui ulos aluksestaan ja käveli lähimmän bensapumpun luo:
- Päivää. Millehän planeetalle minä laskeuduin? tiedusteli avaruusolio.
Mutta eihän pumppu tietenkään mitään vastannut. Olio jatkoi:
- Etkö ymmärrä puhettani, vai miksi et vastaa?
Pumppu vain seisoi hiljaa, jolloin olio suuttui ja kysyi:
- Oletko sinä joku kuningas kun et voi puhua?
Pumppu oli edelleen vaiti, ja nyt olio raivostui toden teolla. Se huusi:
- Ei sun tarvitse noin hiton ylpeä olla, vaikka sun kalu ylettyykin korvaan asti!

Ufo-tarina täyttä totta:
Opiskelija ajoi ravintolasta kotiaan kohti. Metsätaipaleella hänet pysäytti vilkkuvavaloinen ufo. Siitä tuli ulos kaksi sinistä humanoidia, jotka kuljettivat hänet ufoon. Ufo lähti lentoon ja saapui valtavan ison, kirkkaasti valaistun emäaluksen luokse. Emäaluksella hänen luokseen tuli valkoinen humanoidi, joka otti häneltä verikokeen. Sen jälkeen hänet ilmeisesti huumattiin ja hän heräsi seuraavana aamuna poliisiasemalla.