takaisin

Huumoritekstit

← edellinen juttu   seuraava juttu →

Kun olin nuori...

Kun olin nuori, vanhemmillani oli tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi typerillä kommenteillaan, miten vaikeaa elämä mukama oli kun he olivat nuoria. Tiedättehän, kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympäri vuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää.
Ja muistan vannoneeni itselleni, että en ikinä pitkästyttäisi nuorempiani tuollaisilla tarinoilla.
Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä miten helppoa nykynuorisolla on. Teillä on kaikki niin vitun hyvin! Minun nuoruuteeni verrattuna te elätte kuin kuninkaat! Ja vaikka vannoinkin, niin te nykynuoret ette todellakaan ymmärrä miten hyvin asiat ovat teillä!
Ajatelkaa nyt hetki, kun olin nuori niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon itse. Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille, kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän, että sai kirjeen laitettya postilaatikkoon ja siltikin sen perillemeno kesti viikon. Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasi koko kappaleen.
Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä! Ei,vaan piti lahjoa joku pultsari ostamaan Jallu kioskilta. Joko noin, tai sitten runkattiin Anttilan alusvaatekuvaston kanssa. Ei ollut muitavaihtoehtoja.
Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputus. Jos olit puhelimessa kun joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi varattua. Eikä meillä ollut mitään vitun soittajan numeron näyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan kuka se oli. Se voi olla pomo, äiti, huumekauppias...sitä ei tiennyt. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa,että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä. Eikä meillä ollut mitään vitun Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita. Meillä oli Atari 2600! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, mitkä näyttivät lähinnä legoilta. Pelin hahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö. Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit. Ihan kuin elämä!
Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä,eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa. Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko vitun viikko nähdäkseen piirrettyvä, senkin pilalle hemmotellut kakarat! Tällä kaikella tarkoitan, että teillä nykynuorilla on asiat niinvitun hyvin! Te olette täysin pilalle hemmoiteltuja, ette varmasti kestäisi elämää 70-80-luvulla!

Tekstin arvosana: TähtiTähtiTähtiTähti   4.29 / 5 (101 ääntä)