← takaisin
← edellinen juttu seuraava juttu →
Vaka vanha Väinämöinen, uros kaunis karvarinta, tunsihe tulisen lemmen, sytkyttävän suonissansa, kutkuttavan kullin päässä. Tuo ei tuostansa tokene, jollei naida napsahuta, naista suttihin sukaise. Vaka vanha Väinämöinen, kantaja kalun kamalan, halajas hameen haentahan, emon ehtan etsintähän. Suuntasi suksensa salolle, vartavasten vieraisille. Lylyllänsä lykkelehti, kalhullansa kiitäeli, kunnes kohteeseensa kerkisi, Pohjan piukoille perille. Pohjan piika pikkarainen, kovin kiimainen kakara, tarjosi toki tavaratansa, pilluansa pantavaksi. Vaka vanha Väinämöinen, sanan virkkoi noin nimesi: "Ei ole pillusi parahin, aikamiehen aiottavaksi, isojen poikien pantavaksi. Vaan se on pukkia poikasien, alamittaisten asettaa. Pohjan Akka harvahammas, leveäperseinen letukka, pyörsi pirtistä pihalle, povensa puolittain paljasti, sanan suustansa noin suikkasi: "Jos sie tahot Kalevan Poika, pillun pitkän pantavaksi, pyllyn pulskan pukittavaksi, tule tuokiossa tupahan, alle kahden kurkihirren. Vaka vanha Väinämöinen, pieksut porstuaan potkaisi, paidan palttinaisen paljasti. Muorin laverille levitti, housut nilkoille nitisti. Pallit pontevasti paljasti. Vaka vanha Väinämöinen, oikaisi aisansa esille, sukunuijansa suoristi, varren vallan vapisevan. Syöksi kullinsa kamalan, uumenihin uikuttavan, nartun naitavan napahan. Tahdin tuimaksi tihensi, vauhdin vallan vihmovaksi. Paadet vaskiset vapisi, pöly pirtissä pöllysi, pierut perseistä pärisi, Vaka vanha Väinämöinen, tunsi tuhonsa tulevan, onnen oivan orgasmissa, siemenen syvälle syöstessänsä, mehunsa muorihin mojautti, koinat kohtuun kehittymään.